Hanukka

Hebreankielinen teksti löytyy Sefer Tsenah u'renah -kirjakokoelmasta, jossa on juhlapäiviin liittyviä opetuksia. Tämä luetaan juutalaisissa kodeissa Hanukkah-juhlan alkaessa, rabbit Israelissa opettavat, että perheen äidin tulee lukea tämä kertomus lapsille juhlan alkaessa. Tekstin alkuperä on samoilta ajoilta kuin raamatun aikakirjatkin, mutta tässä on viitteitä temppelin tuhoon ja moniin muihin historiallisiin faktoihin, joiden perusteella arvioin itse kirjoitusajankohdaksi toisen vuosisadan. Suomennettu marraskuussa 2015.

Niiniven kaupungissa eli kuningas Antiokus, Assyrian hallitsija. Hän oli todella kunnianhimoinen ja toivoi valloittavansa monia maita ja voittavansa monia kuninkaita. Hän lähetti sanansaattajia moniin maihin, vaatien, että he alistuvat hänen valtaansa, mutta näistä ei välitetty, ja ne hänen sanansaattajansa nöyryytettiin. Kuningas raivostui ja vannoi kostavansa.  Hän järjesti kokouksen neuvonantajiensa kanssa, ja kokosi yhteen sotilaansa ja sotapäällikkönsä nimeltä Eliforni (kreikan versioissa Holofernes), aikomuksenaan aloittaa sota näitä kansakuntia vastaan. Eliforni lähti koko sotajoukkonsa kanssa, jossa oli 120,000 miestä ja 12,000 hevosmiestä. Heidän mukanaan oli valtava määrä eläimiä ja kameleita, suuret määrät viljaa, kultaa ja hopeaa, vaunuja ja hevosia. Heitä oli niin paljon, että ne peittivät maan.

He kulkivat moniin kaupunkeihin ja linnoituksiin ja valloittivat ne kaikki. Eliforni otti jokaisesta vallatusta kaupungista parhaat sotilaat mukaansa. Pian koko maailma vapisi pelosta hänen edessään, maksoi hänelle veroa ja osoitti suurta kunniaa. Monet tavoittelivat hänen kanssaan rauhaa ja antoivat maata hänelle vapaaehtoisesti. Kun Antiokus näki, että hän oli valloittanut koko maailman, hän käski, että Eliforni tuhoaa jokaisen vallatun maan temppelit, niin että ainoastaan häntä palvottaisiin jumalana, ja hän olisi koko maailman jumala. Eliforni teki näin. Hän tuhosi epäjumalien temppelit ja käski kaikkia kumartamaan kuningas Antiokusta.

Sitten hän päätti sotajoukkonsa kanssa edetä Israelin maahan. Kun juutalaiset kuulivat, että Eliforni oli tulossa, he vapisivat heidän temppelinsä puolesta, peläten, että hän tuhoaisi sen niin kuin hän oli tehnyt niin monille muillekin palvontapaikoille. Sen tähden koko Israelin maa valmistautui taistelemaan häntä vastaan. Ylipappi kirjoitti kaikille israelilaisille kautta koko Israelin maan, käskien heitä tulemaan Jerusalemiin ja valmistautumaan taistelemaan vihollista vastaan. He huusivat Jumalan puoleen, ja he, ja heidän perheensä paastosivat. Papit pukeutuivat surupukuun, samoin kuin pienet, synnittömät lapsetkin. Jopa alttari päällystettiin säkkikankaalla. Juutalaiset rukoilivat, ettei Jumala lähettäisi heitä ja heidän perheitään vankeuteen, eikä antaisi heidän rakkaan temppelinsä tulla häväistyksi tai tuhotuksi, ja ettei heitä nöyryytettäisi koko maailman silmissä, eikä heidän kaupunkejaan hävitettäisi.

Ylipappi Mattisjahu meni kansan keskelle ja rohkaisi heitä, "rakkaat veljet, älkää lakatko rukoilemasta meidän pyhää Jumalaamme. Jos te pyydätte häntä, hän tulee teidän avuksenne, niin kuin hän on ennenkin tehnyt. Kun Amalek tuli sotimaan juutalaisia vastaan, juutalaiset turvasivat omaan voimaansa, mutta Mooses ei. Hän rukoili Jumalaa, ja Jumala pelasti hänet hänen vihollisistaan. Te olette alkaneet rukoilemaan häntä, ja teidän on jatkettava lakkaamatta, ja hän on auttava teitä". Näistä sanoista juutalaiset itkivät enemmän, ja rukoilivat vilpittömästi Jumalaa. Papit kaatoivat tuhkaa päähänsä ja toivat monia uhreja alttarille ja rukoilivat voimallisesti.

Samoihin aikoihin Elifornille kerrottiin, että Israel aikoi vastustaa häntä, ja oli rakentanut linnoituksia häntä vastaan kaikille heidän kukkuloilleen. Hän vihastui ja kysyi Ammonin kansalta, "minkälaisia ihmisiä nämä ovat, jotka vastustavat minua enemmän kuin mikään muu kansa?" Ammonin ruhtinas, nimeltään Ahjor vastasi, "herrani, minä kerron, minkälaisia ihmisiä nämä ovat. Heidän isänsä palvelivat Jumalaa vanhurskaasti, mutta kun he kääntyivät muiden jumalien puoleen, heidän nöyryytettiin ja tallattiin maahan. Kun he osoittavat katumusta synneistään ja palaavat heidän Jumalansa luokse, hän auttaa heitä heidän vihollisiaan vastaan. Sen tähden, herrani, ota selvää, ovatko he tehneet syntiä. Jos ovat, me voimme vallata heidän maansa ja voittaa heidät. Mutta jos he eivät ole tehneet syntiä heidän Jumalaansa vastaan, me emme pysty voittamaan heitä. Heidän Jumalansa tulee heidän avukseen, ja meistä tulee koko maailman naurun aihe".

Elifornin virkamiehet raivostuivat suuresti näistä sanoista ja tahtoivat teloittaa hänet. Se hänen sotapäällikkönsä ilmoitti vihaisena Ahjorille, että Antiokus on yksinään koko maailman jumala, ja käski, että hänet viedään Beth Cholian kaupunkiin teloitettavaksi yhdessä sen kaupungin juutalaisten asukkaiden kanssa. Kaupungin puolustajat näkivät, että Ahjor oli tulossa ja he luuivat häntä vakoojaksi. Sotilaat olivat sitoneet Ahjorin puuhun. Juutalaiset taistelijat lähtivät kaupungista ottamaan asiasta selvää, ja löysivät hänet sidottuna. He päästivät hänet vapaaksi ja veivät hänen kaupunkiinsa, jossa he kuulustelivat häntä. Hän selitti, että Eliforni oli tuonut hänet sinne juutalaisten luokse, koska hän oli kertonut Elifornille, että heidän Jumalansa voi pelastaa heidät. Hän kertoi heille myös sen, että hänen rangaistuksenaan oli kuolla sen kaupungin juutalaisten kanssa.

Sen kaupungin johtaja, Uzziah, Shimeonin heimosta, kuunteli hänen sanojaan. Kun hän oli lopettanut puhumisensa, Uzziah ja kaikki sen kaupungin juutalaiset kaatuivat kasvoilleen maahan, itkien ja rukoillen Jumalaa. He huusivat Jumalan puoleen ja pyysivät häntä näkemään tuon heidän vihollisensa itsevarmuuden, ja sen heidän oman eristyksensä. He huusivat, "käännä kasvosi armossa meidän puoleemme, ja anna koko maailman nähdä, ettet sinä ole hylännyt niitä, jotka sinuun turvaavat, ja että sinä hävität ne, jotka turvaavat omaan voimaansa". He myös lohduttivat Ahjoria ja vakuuttivat hänelle, että "Jumala, johon sinä olet asettanut luottamuksesi, on sinulle maksava, ja sinä saat nähdä vihollisesi tappion".

Sen paastopäivän jälkeen Uzziah kutsui Ahjorin aterialle, yhdessä kaupungin vanhimmiston kanssa. He olivat kaikki iloisella mielellä. Aterian lopulla he kutsuivat kaupungin asukkaat yhteen ja he olivat rukouksessa koko sen yön. Seuraavana aamuna Eliforni käski sotajoukkoaan hyökkäämään Beth Cholian kaupunkiin. Heidän joukkonsa oli valtava. Heidän lähestyessään juutalaiset alkoivat valittaa Jumalalle, tuhkaa päänsä päällä ja he rukoilivat Jumalalta armoa. Kun Eliforni tutki kaupungin sisäänkäyntejä, hän huomasi, että vesikaivot olivat ainoastaan kaupungin ulkopuolella. Vesi pumpattiin kaivoista putkia pitkin kaupunkiin. Joku ehdotti, että he katkaisevat veden tulon ennen hyökkäystä. Hän ajatteli, että "juutalaiset eivät ole mitään sotilaita, eivätkä tätä kestä. Jos katkaisemme heidän vetensä, he antautuvat". Eliforni käski ne putket tuhottavaksi. Pienemmille kaivoille laitettiin vartiointi, etteivät juutalaiset hakisi niistä vettä. Tämä tilanne kesti kaksikymmentä päivää. Kaupungissa vettä ei ollut juuri lainkaan ja sitä myytiin kauppapaikallakin.

Kaupungin asukkaat pyysivät johtajiaan antautumaan Elifornille, ennenkuin he ja heidän vaimonsa ja lapsensa kuolisivat janoon. He sanoivat, "meidän on parempi antautua ja jäädä eloon, Jumalaa palvelemaan, kuin nähdä vaimojemme ja lastemme kuolevan meidän silmiemme edessä". Valitus oli suuri ja kaikki itkivät. Jotkut huusivat Jumalalle, "Jumala, me ja meidän isämme, me olemme syntiä tehneet, mutta sinä olet armollinen, armahda meitä! Rankaise meitä itse, jos niin tahdot, mutta älä anna meidän langeta sinun vihollistesi käsiin, jotka eivät sinua tunne, älä salli heidän sanoa 'mikä on se juutalaisten Jumala?'". Heidän huutaessaan se heidän johtajansa Uzziah ohjeisti heitä, "rakkaat veljet, odotetaan vielä viisi päivää. Odotetaan Jumalan apua. Ehkä hän tulee avuksemme ja kirkastaa nimensä. Ja jos niin käy, ettei hän auta, me antaudumme viholliselle".

Siinä kaupungissa eli Jumalan mielen mukainen nainen, leski nimeltä Jehudit, Shimeonin heimosta. Hän oli ollut leski kolme ja puoli vuotta. Hänellä oli kodissaan erotettu rukoushuone. Hän paastosi joka päivä, paitsi sapattina ja juhlapäivinä. Hän oli hyvin kaunis ja melko varakas, ja oli ansainnut hyvän maineen. Kun Jehudit kuuli ne Uzziah'n sanat, hän kutsui kokoon kaupungin vanhimmat ja sanoi, "Uzziah'n ehdotus ei ole hyvä. Hän haluaa koetella Jumalaa, että voisiko hän auttaa meitä. Te olette antaneet Jumalalle aikarajan. Koska te kiusaatte häntä, hän ei tule avuksenne (hebreassa ja arameassa kiusaaminen ja koetteleminen on sama sana). Jumala tahtoo meidän rukoilevan häntä; meidän on rukoiltava ja huudettava kostoa vihollisillemme. Rakkaat ystävät, te olette tämän kaupungin vanhimmat. Teidän on lohdutettava tätä kansaa. Meidän isiämme koeteltiin monenlaisilla vaikeuksilla, että he palvelisivat Jumalaa kokonaisella sydämellä. Muistuttakaa kansaa, kuinka meidn isäämme Abrahamia koeteltiin niin monilla murheilla, ja silti hän uskoi Jumalaa, ja Jumala kutsui häntä hänen ystäväkseen. Myös Iisak ja Jakob ja Moshe ja jokainen, joka rakasti Jumalaa, koeteltiin omalla vuorollaan, ja he ottivat tuskansa vastaan rakkaudella, eikä ehtoja asettamalla. Jumalaa vastaan kapinoivia rangaistiin kauheasti. Rakkaat veljet, älkää siis kiusatko Jumalaa. Ymmärtäkää, että tämä on rangaistus, ja armollinen sellainen, meidän synteihimme verrattuna. Meidän on uskottava, että vaikka Jumala rankaisee, hän ei meitä tuhoa".

Uzziah ja ne vanhimmat vastasivat, "se, mitä sanoit, on totta. Mutta liity meidän rukoukseemme, sillä me näemme, että sinä olet vanhurskas nainen". Jehudit vastasi, "koska te koette, että minun sanani ovat Jumalasta, kuulkaa, veljeni, sitä suunnitelmaa, jota minä olen ajatellut, ja antakoon Herra sille menestyksen. Tänä iltana minä ja palvelijattareni menemme kaupungista ulos, vihollisen käsiin. Teidän on kaikkien rukoiltava kunnes minä palaan, ja minä kerron, mitä teemme". Uzziah vastasi, "mene rauhassa, ja Jumala olkoon sinun auttajasi". Ja Uzziah ja vanhimmisto jätti hänet.

Jehudit meni kotiinsa, laittoi tuhkaa päähänsä, kumartui lattialle ja rukoili. "Sinä olet se Jumala, joka hallitsee taistelua alusta loppuun. Sinä yksin olet Jumala. Minä pyydän sinua, Jumalani, ojenna pyhä kätesi Israelin avuksi minun kauttani. He ylpeilevät ja väittävät häpäisevänsä sinun pyhän temppelisi ja tuhoavasi sinun alttarisi. Rankaise heitä heidän omilla miekoillaan. Jos Eliforni näkee minut, anna minun saada suosio hänen silmissään, niin että minä voin itse kostaa hänelle. Vahvista sydäntäni, ettei pelkoni näkyisi hänelle. Jos minä voin tämän toteuttaa, sinun nimeäsi ylistetään, kun hän kohtaa loppunsa naisen käden kautta. Sinä, Jumala, voita auttaa ilman suuria sotajoukkoja, sillä sinä et turvaa hevosiin tai aseisiin. Kuule rukoukseni, minun Jumalani, sillä minä turvaan yksin sinuun". Kun hän oli lopettanut tuon rukouksensa, hän kutsui luokseen yhden palvelijattarensa. Hän otti pois ne lesken vaatteet ja verhoitui hopealla kirjailtuihin upeisiin vaatteisiin. Jumala antoi hänelle sen siunauksen, että hän näytti jokaiselle todella kauniilta. Hän antoi palvelijattarelleen viiniä ja öljyä, viikunoita ja leipää, kaikkea, mitä voi syödä, ja he kulkivat yhdessä kaupungin läpi. He kohtasivat Uzziah'n ja vanhimmat, ja he saattoivat heitä ulos, sanoen, "Jumala suokoon sinulle sen siunauksen, että saat suunnitelmasi toteutumaan, riemuitkoon Israel sinun tähtesi". Ja kaikki vastasivat, "amen!"

Seuraavana aamuna Jehudit saapui sille vuorelle, jossa Eliforni oli leiriytyneenä sotajoukkonsa kanssa. Vartijat kysyivät, että mistä hän oli tullut, ja hän vastasi, "minä pakenin niitä juutalaisia, jotka tahtoivat tappaa minut. Minä tulin kertomaan teidän sotapäälliköllenne niistä heiädn linnoitustensa heikoista kohdista, ja kuinka hän voi voittaa heidät". Elifornin johtavat miehet seisoivat siinä lähellä ja he ihailivat hänen kauneuttaan. He johdattivat hänet Elifornin telttaan, ja hän meni sisään ja kumartui hänen jalkoihinsa. Hän käski hänet seisomaan ja sanoi hänelle, "älä pelkää, sillä minä en ole milloinkaan vahingoittanut ketään, joka alistuu kuningas Antiokuksen ikeen alle. Miksi siis olet tullut?" Jehudit vastasi, "herrani, minä pyydän sinua kuuntelemaan minua. Jos sinä teet niin kuin minä sanon, Jumala suo sinulle onnen. Sinun nimesi on tunnettu ja pelätty läpi koko maailman. Me tiedämme, mitä Ahjor on kertonut sinulle, ja mikä on hänen rangaistuksensa. Sinä siis varmaan jo tiedät, että Jumala on vihastunut meihin, meidän syntiemme tähden. Hän on jo ilmoittanut meille hänen profeettojensa kautta, että hän rankaisee meitä. Juutalaiset suuressa pelossaan ovat kauheassa nälässä ja janossa. Pian heidät pakotetaan juomaan heidän eläintensä verta ja syömään heidän uhriensa lihaa, jotka molemmat ovat Jumalan kieltämiä asioita. Minä pakenin heitä, sillä minä tiedän varmuudella, että jos he tekevät sen, heidät voitetaan. Jumala on sanonut minulle, että hän on heille vihainen, ja käski minun kertoa tämän teille. Minä olen aina ollut Jumalaa pelkäävä nainen, ja olen edelleen. Anna minun mennä pelloille ja pyytää Jumalaa paljastamaan minulle kaikista paras aika tuhota Israel. Minä kerron, mitä hän sanoo, ja johdatan sinun joukkosi Jerusalemin keskelle".

Hänen sanansa miellyttivät Elifornia ja hänen palvelijoitaan suuresti, ja he kaikki ihailivat hänen viisauttaan ja kauneuttaan. Eliforni itse vakuutti hänelle, "Antiokus tekee sinut suuresti iloiseksi, toteutukoon kaikki, mitä olet sanonut". Sitten hän vei hänet siihen telttaan, jossa hän majaili, ja käski, että hänelle annettaisiin ruokaa hänen omasta pöydästään. Jehudith vastasi, "minä en tarvitse sinun ruokaasi, voin syödä siitä, mitä minulla on mukanani". Hän pyysi myös lupaa kulkea vartiomiesten ohi ja pelloille aamuisin ja iltaisin rukoillakseen Jumalaansa. Eliforni kutsui palvelijansa ja määräsi heille, että antavat hänen mennä ja rukoilla milloin halusi.

Jehudith meni sen veden äärelle, joka oli Beth Cholian lähellä, kastautui ja rukoili Jumalalta apua. Sen jälkeen hän meni Elifornin päämajaan, ja varoi, että sai pidettyä itsensä puhtaana ja synnittömänä. Tätä kesti kolmen päivän ajan. Neljäntenä päivänä Eliforni teki juhla-aterian, johon hän kutsui kaikki viranhaltijansa ja palvelijansa. Hän sanoi yhdelle palvelijoistaan, "mene, ja taivuttele Jehudith mukaan". Se palvelija lähestyi häntä ja sanoi, "kunnianarvoisa nainen, mene hänen pöytäänsä, syö hänen kanssaan, ja iloitse". Hän nousi, pukeutui kauniisti ja meni sinne hänen joukkojensa keskuuteen. Hänen kauneutensa lumosi Elifornin ja hän sanoi hänelle, "tule, liity meihin, syö ja juo kanssamme". Hän olikin todella iloinen ja joi viiniä paljon enemmän, kuin mitä hänellä oli tapana. Yön lähestyessä hänen työntekijänsä jättivät heidät kahdestaan. Eliforni horjui vuoteelleen ja johdatti Jehudithin sinne. Hän sammui vuoteeseen. Jehudith oli käskenyt oman palvelijattarensa odottaa oven toisella puolella. Jehudith alkoi taas rukoilla, "Israelin Jumala, vahvista ja auta minua, sillä minä turvaan yksin sinuun. Auta sinun kaupunkiasi, Jerusalemia".

Jehudith lähestyi hänen vuodettaan ja näki miekan siinä vieressä. Hän otti sen käteensä ja iski voimalla kaksi kertaa hänen kaulaansa ja leikkasi irti hänen päänsä. Hän vieritti ruumiin lattialle, ja otti sen pään säkkiin, ja hänen peittonsa, ja käveli huoneesta ulos. Sitten hän lähti leiristä tapansa mukaan, palvelijattarensa kanssa, rukoilemaan. He ohittivat vartijat ilman häiriötä, sillä kaikki luulivat heidän menevän rukoilemaan. He kulkivat Beth Cholian porttia kohti. Kun he lähestyivät kaupungin portteja, he huusivat, "avatkaa portit, sillä Jumala on meidän kanssamme!" Kun he kuulivat hänen äänensä, he kokosivat äkkiä kaikki sen kaupungin vanhimmat. He avasivat portin ja menivät iloiten kuulemaan, mitä kerrottavaa hänellä on. Väkijoukon ylle laskeutui hiljaisuus, ja Jehudith puhui. Hän sanoi, "veljeni, siunatkaa ja ylistäkää Jumalaa, joka ei hylkää niitä, jotka häneen turvaavat. Jumala on tuhonnut vihollisen tänään minun kauttani!" Hän näytti heille Eifornin pään ja sanoi, "tässä on vihollisemme pää, sen assyrialaisten kenraalin, ja tämä on se peitto, jolla hän lepää. Kiittäkää Jumalaa, joka käytti naista pelastamaan meidät!" Koko kansa siunasi Jumalaa ja sanoi Jehudithille, "sinä olet se naisista siunatuin, siunattu olkoon Jumala, joka antoi sinulle menestyksen ja salli sinun tappaa meidän vihollistemme sotajoukon johtajan. Jokainen, joka ylistää Jumalaa, ylistäköön myös sinua, sillä sinä laitoit oman henkesi alttiiksi sinun kansasi tähden".

Sitten he kutsuivat paikalle Achjorin ja Jehudith sanoi hänelle, "katso, kuinka Jumala, johon sinä uskoit, on auttanut meitä. Hän tuhosi Elifornin. Tässä on sen miehen pää, joka luuli tuhoavansa sinut ja Israelin kansan". Kun Achjor näki sen pään, hän vapisi ilosta ja lankesi hänen jalkoihinsa, sanoen hänelle, "siunatkoon sinua Jumala ja koko Israel. Nyt koko maailma kunnioittaa Israelin Jumalaa!" Sitten Jehudith puhui kansalle, "rakas kansani, kuulkaa, kun aamu sarastaa, nostakaa hyökkääjän pää siihen kaupungin torniin. Aseistautukaa, ja pelotelkaa vihollisen leiriä. He kauhistuvat ja juoksevat kysymään Elifornilta ohjeita. Kun he tajuavat, että hän on kuollut, he menevät paniikkiin eivätkä teidä, mitä tehdä. Siellä on oleva täysi kaaos."

Ja niin olikin. Päivän koittaessa juutalaiset ripustivat sen pään sinne heidän torniinsa ja pitivät kovaa meteliä vihollisen leirin lähellä. Kun he kuulivat sen metelin, he juoksivat johtajansa päämajaan saadakseen tietää, mitä tehdä, mutta kukaan ei vastannut. Hänen palvelijansa hakkasivat sen makuuhuoneen ovea vastausta vailla. Lopulta he avasivat sen oven ja näkivät heidän johtajansa ruumiin lattialla ilman päätä, veri valuen. Jehudithin teltta oli autio. Palvelija huudahti, "juutalainen nainen on nöyryyttänyt koko Antiokuksen sotajoukon! Meidän johtajamme Eliforni on kuollut!" Hänen johtavat virkamiehensä repäisivät vaatteensa ja huusivat ja itkivät, kunnes he olivat aivan kauhuissaan ja sekaisin. He olivat avuttomia, koska heillä ei ollut johtajaa juutalaisia vastaan. Juutalaiset alkoivat ajaa heitä takaa ja tappoivat paljon heistä. Uzziah lähetti viesti muille Israelin maan juutalaisille, kehottaen heitä ajamaan takaa sitä pakenevaa sotajoukkoa. Beth Cholian kansa juoksi sotajoukon leiripaikalle ja otti sieltä paljon omaisuutta, mitä se pakeneva sotajoukko oli jättänyt taakseen, kultaa ja hopeaa ja viljaa. Ne toiset juutalaiset, jotka ajoivat heitä takaa, ottivat myös heidän aarteitaan ja kansa rikastui paljon.

Kun Achjor näki, kuinka Jumala auttoi juutalaisia, hän hylkäsi sen oman epäjumalanpalvontansa ja siitä lähtien hän uskoi Jumalaa. Hän ympärileikkautti itsensä, ja hänestä ja hänen perheestään tuli osa juutalaista kansaa. Ylipappi Mattisjahu tuli monien pappien saattamana Beth Choliaan katsomaan sitä hurskasta naista, Jehudithia. He osoittivat hänelle suurta kunniaa ja kertoivat hänelle, "sinä olet Jerusalemin kruunu ja kansasi kunnia, kun olet tällaisen teon tehnyt. Ole iankaikkisesti Jumalan siunaama!" Ja kansa vastasi, "amen!"

He jakoivat sitä saalista kolmetoista päivää. Jehudith sai parhaan osan kaikesta, mitä Elifornilla oli ollut, kultaa ja helmiä ja kalliita kiviä. Juutalaiset iloitsivat ja riemuitsivat ja tanssivat, ja ylistivät Jumalaa. Jehudith itse lauloi Jumalalle tämän laulun; ylistäkää rummuilla ja kitaroilla, laulakaa laulua Jumalalle! Riemuitkaa, ja kutsukaa hänen nimeään! Jumala on suuri soturi assyrialaisten sotajoukkoa vastaan. Heitä oli niin paljon, että he peittivät maan. He luulivat tuhoavansa meidän maamme, tappavansa miehemme, orjuuttavansa naisemme ja lapsemme. Mutta meidän Kaikkivaltias Jumalamme antoi heidän johtajansa naisen käsiin. Kauneudellaan hän voitti Meedian, Persian ja Assyrian kansat. He pakenivat juutalaisten edessä. Sen tähden, laulakaa Jumalalle uusi laulu. Sinä olet voimalinen Jumala, sinä teet suuria. Mitä sinä säädät, se tapahtuu. Vuoret vaviskoon sinun edessäsi, kivet sulakoon anoistasi, kuin vaha tulessa. Sinä tulet niiden avuksi, jotka sinua pelkäävät, sillä sinä rakastat sitä, joka sinua pelkää, enemmän kuin haluat uhreja. Sinä kostat niille, jotka vaivaavat sinun kansaasi".

Beth Cholian kansa matkusti yhdessä Jerusalemiin rukoilemaan. He puhdistautuivat, ja toivat uhreja. Jehudith ripusti Elifornin käsivarret temppeliin ja lahjoitti sinne koko saamansa saaliin. Kolmen kuukauden ajan Jehudith ja kansa riemuitsi, ja jokainen päivä oli juhlapäivä, jolloin ei tehty työtä. Lopulta kansa palasi Beth Choliaan. Jehudithin nimi tuli tunnetuksi koko Israelin maassa. Hän ei enää mennyt naimisiin, vaan eli aviomiehensä kodissa kuolemaansa saakka, 105-vuotiaaksi. Hänet haudattiin miehensä Manassen vierelle, ja kansa suri häntä seitsemän päivää. Hänen omaisuutensa jaettiin hänen miehensä perillistenkesken. Hänen elinaikanaan ei kukaan vihollinen uskaltanut nousta Israelia vastaan. Se hänen rohkean tekonsa päivä säädettiin iankaikkiseksi Jumalan ylistyksen päiväksi.

* * *

Kreikkalaisten kuningas Antiokus valloitti lukuisia kuningaskuntia ja tuhosi ne tulella, ottaen monia vankeja, joita hän piti vankeudessa kuolemaan saakka. Hän rakennutti meren rannalle suuren kaupungin, jolle hän antoi nimen Antiokia, ja rakennutti itselleen valtavan palatsin sinne. 23. hallitusvuotenaan, ja 233 vuotta sen toisen temppelin valmistumisen jälkeen ja juutalaisten omaan maahansa palaamisen jälkeen kuningas halusi taas häiritä Israelia. Hän kutsui neuvonantajansa yhteen ja sanoi heille, "te tiedätte, että ne juutalaiset, jotka me olemme voittaneet, eivät usko meidän jumaliimme eivätkä seuraa meidän lakejamme. He rukoilevat lakkaamatta meidän häviötämme. Heidät on pysäytettävä kieltämällä sapatin viettäminen, uuden kuun pyhittäminen ja ympärileikkaus. Nämä ovat heidän tärkeimmät käskynsä". Kuningas lähetti sen johtajansa, nimeltä Nikanor, piirittämään Jerusalemia. Nämä kolme käskyä tehtiin lainvastaiseksi, mutta juutalaiset eivät tästä laista välittäneet. Sen seurauksena teloitettiin paljon kansaa.

Yksi sotilaista raiskasi ylipappi Mattisjahun tyttären, tyttö, joka oli kauneudestaan kuuluisa, ja pahoinpiteli häntä toorakääröllä. Kreikkalaiset laittoivat kivipatsaan kaikkeinpyhimpään ja teurastivat siellä sian ja roiskivat sen verta ympäri temppeliä. Kun Jehuda, Mattisjahun vanhin poika, sai kuulla näistä, hän raivostui. Hän piilotti suuren miekan viittansa alle ja meni etsimään Nikanoria. Hän sanoi vartijalle Nikanor'n palatsilla, että Jehuda, ylipappi Mattisjahun poika, tahtoisi tavata johtajan. Nikanor antoi käskyn tulla sisään. Nikanor kysyi häneltä, "oletko sinäkin kapinoinut minua ja kuningasta vastaan?" Hän vastasi, "kyllä, minä olen tehnyt syntiä. Mutta tänä päivänä minä olen kuitenkin tietoisesti tullut sinun eteesi, tee minulle mitä tahdot". Nikanor vastasi, "tekosi tähden minä annan sinulle anteeksi, enkä käske teloittaa sinua. Mutta minä koettelen sinun uskollisuutasi näin; sinun on tuotava sika uhriksi sille alttarille, jonka me olemme laittaneet temppeliin.  Jos teet sen, annan anteeksi, ja puetan sinut kuninkaalliseen pukuun. Saat ratsastaa kaduilla kuninkaan omalla hevosella ja sinun edessäsi soitetaan musiikkia". Jehuda sanoi hänelle, "herrani, juutalaiset ovat katkeria ja maahan tallattuja. Jos minä teen sellaista heidän edessään, he kivittävät minut kuoliaaksi.  Mutta voin minä tehdä sen teon jollain kivellä sinun edessäsi, jos sanaakaan siitä ei mene juutalaisille". Nikanor käski palvelijoidensa jättää heidät. Kun Jehuda näki, että he olivat kahdestaan, hän kohotti katseensa Jumalan puoleen ja lausui hiljaisen rukouksen. Äkkiä hän tempaisi miekan viittansa alta ja tappoi Nikanorin.

Jehuda juoksi kaduille huutaen, "joka uskoo Jumalaan, liittyköön minuun!" Juutalaisten johtajat tulivat hänen luokseen ja hän määräsi, "ajakaa vihollista takaa, he vetäytyvät edessänne, sillä minä tapoin heidän johtajansa!" Juutalaiset kääntyivät vihollisen puoleen ja tappoivat 7772 miestä, ja sen lisäksi monet paniikissa olleet kreikkalaiset tappoivat itse itsensä. Siitä päivästä alkaen Jehuda sai lisänimen "makkabi", joka merkitsee "suurta soturia" kreikan kielellä. Samalla Antiokus sai kuulla, että se hänen johtajansa oli murhattu. Hän raivostui ja kutsui luokseen pahan miehen nimeltä Bagrus, ja osoitti hänet Nikanorin sijaan. "Sinä olet kuullut, mitä ne juutalaiset ovat tehneet, tuhoten sotajoukkoni ja tappaen niiden johtajat, mene, anna heille rangaistus!"

Bagrus kokosi valtavan sotajoukon ja meni Jerusalemiin, tappaen paljon juutalaisia. Uudestaan hän kielsi sapatin viettämisen, ympärileikkauksen ja uudenkuun käskyn. Eräänä päivänä Bagruksen palvelijat tulivat hänen luokseen sellaisen juutalaisen kanssa, joka oli ympärileikkauttanut lapsensa. Hän määräsi miehen, hänen vaimonsa ja sen lapsen hirtettäväksi. Samana päivänä toinen nainen otti juuri ympärileikatun lapsensa, kiipesi muurille ja huusi, "me emme luovu ympärileikkauksesta!" ja heitti lapsensa alas, ja hyppäsi itse perässä kuolemaan.

Siihen aikaan tuhannet juutalaiset piiloutuivat luoliin, että voisivat pitää sapatin, sillä se kuningas oli sääätänyt, että sapatista seuraa kuolemanrangaistus. Bagrukselle kerrottiin tästä ja hän lähetti joukkojaan sille alueelle. He seisoivat luolan suulla ja huusivat, "juutalaiset, ulos, ja saatte pitää henkenne! Meillähän on vain yksi jumala ja yksi isä, miksi ette liity meihin, että voimme olla yksi kansa?" Ne juutalaiset siellä luolassa olivat hiljaa, eivätkä vastanneet. Kreikkalaiset yrittivät uudestaan, huutaen, "juutalaiset, ulos sieltä! Syökää meidän leipäämme ja juokaa meidän viiniämme. Jos ette tule ulos, tämä luola on teidän hautanne!" Juutalaiset vastasivat, "ei onnistu. Ennemmin kuolemme täällä kuin hylkäämme Jumalamme ja häpäisemme sapattimme". Kreikkalaiset heittivät luolan täyteen palavaa puuta, ja ne kaikki juutalaiset paloivat elävältä.

* * *

Ylipappi Mattisjahulla oli viisi poikaa. Jehuda oli vanhin, Shimeon toinen, Johannan kolmas, Joonatan neljäs ja Elazar nuorin.  Nämä viisi nuorukaista olivat kuulleet näistä teoista, ja se ahdisti heitä suuresti. He vahvistivat itsensä ja alkoivat sotia Bagrusin miehiä vastaan. He tappoivat heistä monta, mutta Bagrus itse pääsi pakoon yhdessä suuren sotajoukon kanssa, ja he saapuivat Antiokuksen hoviin. Hän sanoi kuninkaalle, "on ollut tyhmää lähettää minut juutalaisia vastaan ja kieltää heidän käskyjensä harjoittaminen. Ei kukaan voi vastustaa niitä Mattisjahun viittä poikaa. He ovat leijonia vahvempia ja kotkia nopeampia. Ainoa mahdollisuus on koota kaikki sinun sotajoukkosi, sillä pienellä sotajoukolla et saavuta mitään muuta kuin itsellesi nöyryytyksen". Ajatus vetosi kuninkaaseen, joka lähetti kirjeitä kaikille hänen ylhäisilleen kaikissa hänen maissaan. Hän käski heitä kokoontumaan hänen palatsillaan eräänä tiettynä päivänä, mukanaan suuret määrät sotilaita, kaikki aseistettuna ja taisteluvalmiina.

Ja se paha Bagrus tuli taas piirittämään Jerusalemia. Hän pääsi ensimmäisellä yrittämällä muurien läpi ja ylitti temppelin muurit kolmestatoista kohdasta. Hän ajatteli, "nyt he eivät uskalla taistella minua vastaan, koska sotajoukkoni on niin suuri. Minä teen heille, mitä minä tahdon". Mutta Jumalalla olikin toinen suunnitelma. Ne viisi Mattisjahun poikaa tulivat Mizpe Gileadin kaupunkiin, ja he kokosivat paljon juutalaisia heidän kanssaan. He julistivat paaston ja surun päivän, tuhkassa pyörimisen, Jumalalta armon kerjäämisen päivän. Heidän huutonsa kohosivat ylös taivaisiin, ja Jumala, joka armahti omaa kansaansa Israelia, nousi suojaamaan maatansa.

Seuraavana päivänä Mattisjahu siunasi kokousta, jokaista yksitellen, sanoen heille, "poikani, menkää, ja kostakaa Jumalan vihollisille!" Sinä päivänä he taistelivat vihollista vastaan ja tappoivat heitä valtavat määrät. Mutta Jehuda Makkabi, se ylipappi attisjahu ben Johannanin vanhin poika, kuoli siinä taistelussa. Kun hänen veljensä näkivät hänen kuolemansa, he joutuivat pakokauhun valtaan ja palasivat isänsä luokse. Hän kysyi heiltä, miksi he palasivat niin varhain, ja he kertoivat, että veljen kuolema kauhistutti heidät. Ylipappi Mattisjahu ei puhunut aiheesta eikä osoittanut murheen merkkejä, vaan lohdutti niitä veljeksiä. " Hän sanoi heille, "teidän veljenne kuoli Jumalan vihollista vastaan taistellessa, joten miksi itkette? Minä itsekin aion liittyä joukkoonne. On syntiä Jumalaa vastaan, jos pakenemme sotaa, emmekä taistele kansamme ja maamme puolesta. Vahvistukaa, olkaa miehiä, ja Jumala antaa meille menestyksen. Jos te ette mene sotaan, tietäkää, että se on meidän kaikkien tuho".

Sinä päivänä Mattisjahu ja hänen neljä poikaansa menivät siihen taisteluun, ja Jumala antoi vihollisen heidän käsiinsä. He tappoivat kaikki heidän johtajansa ja hevosmiehensä ja suuren määrän sotilaita. Selviytyneet pakenivat merten taakse, ja Bagrus itse poltettiin elävältä. Mattisjahun nuorin poika Elazar tallattiin kuoliaaksi taistelun aikana.

Kun Antiokus kuuli sanomat hänen tappiostaa ja Bagruksen tulisesta kuolemasta, hän pelästyi ja pakeni kaukaiselle merensaarelle, jossa hän sai lisänimen "pelkuri". Siitä alkaen alettiin pyyhkiä pois kaikkea hänen valtaansa liittyvää.Kislev-kuun 25 päivänä Mattisjahu ja hänen poikansa palasivat taistelusta ja menivät temppeliin. He korjasivat sen, mitä kreikkalaiset olivat tuhonneet, ja puhdistivat temppelin alueen. Sitten he etisvät öljyä, jolla sytyttää temppelin menora, mutta he löysivät vain yhden astian, jossa vielä oli ylipapin sinetti merkkinä siitä, ettei sitä oltu häväisty. Tapahtui suuri ihme; se öljy, joka oli tarkoitettu yhdeksi päiväksi, paloi kahdeksan päivää. Sen ihmeen muistoksi juutalaiset ja heidän lapsensa juhivat kahdeksan päivää hanukkaa, alkaen kislev-kuun 25, kun se taistelu loppui.

Näinä kahdeksana päivänä me sytytämme kynttilöitä, syömme juhlaruokaa, annamme hyväntekeväisyyteen anteiaasti ja lausumme hallel-rukouksia ja ylistämme, että kaikki saisivat tietää, mitä Jumala teki meidän puolestamme. Muistopuheet ja paastot ovat kiellettyjä, mutta työ on luvallista. Hasmonealaiset hallitsivat Israelia 206 vuotta, sen toisen temppelin tuhoon saakka. Suokoon Jumala, että se seuraava temppeli rakennettaisiin pian, meidän päivinämme, amen.